Koti

Mökillä – Kesäkeittiön muutos

Kirjoittanut 08.07.2020 Ei kommentteja

Keväällä lumien sulaessa päästiin vihdoin mökille puuhastelemaan. Olemme tehneet muutamia muutoksia mökin pihalla ja päätinkin kirjoitella nyt kesäkeittiön muutoksesta ja näyttää myös pari ennen ja jälkeen -kuvaa.

Mökki on Kaisan miehen perheen perinteinen kesämökki, jossa ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä. Saunaan pesuvesi saadaan viereisestä joesta. Alun perin mökki on ollut lähinnä kesäisin käytössä rantasaunana, tästä myös mökin lempinimi Rantsikka. Mökki on pieni, 6×6 metriä ja siinä on pukuhuone + sauna ja tupa, jonka yläpuolella on lisäksi matala nukkumaparvi.

Toteutimme pari vuotta sitten mökille kesäkeittiön, jolla saatiin mökille lisää käyttöä ja parannettua huomattavasti sen toiminnallisuutta. Aiemmin mökillä ei siis ollut minkäänlaista mahdollisuutta ruuanlaittoon. Kesäkeittiöstä tuli hyvä ja toimiva kokkailupaikka. Siitä syttyi myös kipinä lähteä kehittämään mökin varustelua pelkästä rantasaunasta enemmän mökkikäyttöön.

Kesäkeittiön rakennuspuuhissa muutama vuosi sitten

Kesäkeittiön ensimmäinen versio

 

Kesäkeittiön harjoitusversio

Taso on rakennettu harkoista ja vanhan ladon lattialankuista. Kesäkeittiöön hankittiin kirpparilta allas, jossa pystyy tiskata astioita ja ruuantekoon hankittiin rengaspoltin ja tulipata. Padassa voi tehdä ruokaa, joko hiilillä tai puilla.
Ruokailuryhmälle kesäkeittiössä ei ollut tilaa, vaan se oli sijoitettuna erillään mökin terassilla. Ryhmä ei kuitenkaan ollut terassille sopivin, sillä terassi on pieni ja ruokailuryhmän kalusteet taas melko kookkaat. Toiminnallisuuden vuoksi koettiin, että ruokailuryhmä olisi siis parempi kesäkeittiön vieressä. Alun perin kesäkeittiöön tehtiin rimaseinä takaseinälle, mutta mökin ollessa avonaisella ja tuulisella paikalla pohdittiin, että rimoitusta voisi jatkaa myös toiselle sivuseinälle. Näistä syistä lähdettiin siis alkukesästä tekemään kesäkeittiöön pientä muutosta.

 

 

Hyvästä parempi

Rimoitus lähdettiin toteuttamaan tien puoleiselle sivulle, jotta näkymää tieltä saataisiin suojattua ja toisaalta toisella sivulla oleva joki- ja peltomaisema saatiin jätettyä näkyviin. Tästä syystä uudistettu keittiötaso sijoittui luonnollisesti uudelle rimaseinälle ja ruokailuryhmä tuotiin joenpuoleiseen reunaan. Muutos haluttiin toteuttaa hyödyntämällä olemassa olevat materiaalit, toisaalta hukan välttämiseksi, mutta se myös saneli paljon minkälainen kokonaisuus saatiin rakennettua, kun osia oli tietty määrä ja ne oli tiettyyn mittaan jo suunniteltu. Pelkästä suorasta keittötasosta olisi tullut liian lyhyt, joten päädyttiin tekemään L-mallinen taso. Myös altaan paikan oli oltava takaseinällä, että siitä ei pesuvedet valuisi mökin pihaan vaan takana olevaan ojaan.

Uudistettu kesäkeittiö

 

Terassi rentoon oleskeluun

Kun terassilta saatiin ruokailuryhmä siirrettyä kesäkeittiöön, voitiin alkuperäisen kesäkeittiön kuvissa olleet kansituolit hyödyntää terassilla. Näin terassista tuli mukavan väljä ja kutsuva, jossa on mukava istua iltaa myös syksyn pimenevinä iltoina, kun mökki antaa suojaa. Suunnitelmissa olisi mahdollisesti tänä kesänä myös käsitellä mökin ulkopinnat. Tällä suojaisalla seinustalla seinät ovat vielä melko hyvässä kunnossa, mutta muut seinät ovat kipeästi käsittelyn tarpeessa. Tällä hetkellä mökki on tumman punertavan ruskea, mutta mielessä olisi mahdollisesti vaihtaa väriä tai ainakin sävyä pois punertavasta, mutta pohdinnan alla on vielä väri. Mikä väri olisi hyvä?

Mökin terassi

 

Vasemmalla ovi pukuhuoneeseen & saunaan, oikealla ovi tupaan

 

Vastaa