Asiakaskohteet

Case: Parturi-kampaamo Teos

Kirjoittanut 24.11.2019 25 marraskuun, 2019 Ei kommentteja

Teoksen liiketilaan oli tulossa pintaremontti, jonka yhteydessä purettiin tilan takaosasta epäkäytännöllinen huone, vaihdettiin porraskaide ja parannettiin valaistusta. Teoksen yrittäjä Teija etsi Jyväskylän alueelta suunnittelijaa ideoimaan heille uusia tiloja, sillä pintaremontin yhteydessä päätettiin uudistaa tilaa laajemminkin. Suunnittelutyöhömme kuului siis pintamateriaalien osalta lattiat ja seinät, uusi tilasuunnitelma, irtokalusteet, sisustusvalaisimet, sisustustuotteet ja tekstiilit. Näiden lisäksi ideoimme uudistusta asiakaspalvelutiskiin ja pesutilaan uuden kiintokalusteen.

Lähtötilanne

Tarpeiden ja toiveiden pohjalta liikkeelle

Kalusteiden osalta tilassa haluttiin säilyttää olemassa olevat kampaamotuolit ja keskilattian asiakaspaikkakalusteet sekä lisäksi myyntihyllyt olivat melko uudet ja hyväkuntoiset, joten nekin haluttiin pitää. Uudistusta kaivattiin siis asiakaspaikkojen peileihin, odotustilaan, vaatesäilytykseen sekä työvälineiden säilytykseen. Lisäksi työntekijöiden työkärryille haluttiin säilytyspaikka, uudistusta asiakaspalvelutiskiin ja tekstiileihin. Toiminnallisia toiveita asiakkaalla oli minimissään 10 asiakaspaikkaa ja pehmeämpi äänimaailma tilaan. Lisäksi toiveena oli mahdollinen erillinen meikkauspiste ja ”some-seinälle” oli valmiina tapetti, jota oli mahdollisuus hyödyntää.

Teoksen brändivärejä ovat harmaa, musta ja valkoinen sekä tyyli selkeä ja skandinaavinen. Myös liiketila oli sisustettu musta-valko-harmaalla ja tähän toivottiin muutosta. Yrityksen arvoja on laadukkuus, rentous ja persoonallisuus, joiden haluttiin näkyvän modernissa sisustuksessa.

Työn alussa saimme siis yllä olevat toiveet Teijalta ja lisäksi kävimme Teoksella katsastamassa tilat ja samalla saimme vielä muutaman työntekijän ajatuksia ja toiveita. Paikan päällä pääsimme näkemään muun muassa liiketilan takaosassa olevan pesutilan, jossa oli ihana tunnelma, rauhallinen musiikki taustalla sekä lempeä valaistus. Tämä oli ehdottomasti jotain, joka erottaa Teoksen muista ja tämän tilan tunnelma haluttiin säilyttää ja jos mahdollista parantaa. Pesutilaan toivottiin asiakkaille seinälle kaunista katseltavaa sekä pesuaineille säilytystilaa.

 

Pesutila ennen muutosta

 

Kohti wow-fiilistä, toiminnallisuus silmällä pitäen

Käyntimme perusteella teimme inspiraatio-moodboardin Teijalle, josta heränneiden kommenttien perusteella lähdimme työstämään suunnitelmaa. Toiminnallisten asioiden lisäksi käydessämme Teoksella halusimme tuoda heti sisäänkäyntiin jotain, joka herättäisi asiakkaan huomion ja toisi wow-fiilistä. Moodboardimme värimaailman pohjalta toimme tehosteväriksi vihreän, johon yhdistettiin mustaa, harmaata ja lämmintä puuta. Laadukasta fiilistä tuo pienet messinkiset yksityiskohdat.

Moodboard

Tilaan oli alunperin visioitu lasikaidetta portaikkoon, mutta päädyimme vaihtamaan sen metalliseen pinnakaiteeseen, mm. hiuslakan vuoksi. Lakkaa suihkutellaan paljon, joka jo kotikylpyhuoneeseen jättää samean pinnan peiliin ja laatoille, joten täällä lasinen kaide olisi ollut melkein mahdoton pitää puhtaana. Kaiteen vaihtoa lasista pinnoihin tuki myös akustiset vaikutukset. Lasi isona pintana olisi heijastanut ääntä ja edistänyt kaikumista kun taas pinnat hajottavat ääntä paremmin. Myös lattiamateriaali vaihdettiin viime metreillä vinyylistä laminaattiin hiusvärien vuoksi, ettei lattia olisi heti tahrainen väreistä. Vaikka vinyyli olisi tuonut tilan äänimaailmaan toivottua pehmennystä, jouduttiin väriaineiden vuoksi tehdä kompromissi ja pyrittiin äänen kaikumista ehkäistä tekstiilien ja tilaratkaisujen keinoin, akustisen kattomateriaalin lisäksi. Upeaa huonekorkeutta korostettiin kauniilla ja rouhealla betonijäljitelmä valokuvatapetilla, kun se nostettiin koko tilan korkeuteen. Tapetti tuo myös raikkautta peilien taustalle ja se näkyy myös kauniisti liiketilan ulkopuolelle ihastuttaen ohikulkijoita jo ulospäin. Samaa tapettia käytettiin myös tilan takaosan peiliseinällä tehosteena.

Asiakastilan kalusteissa päädyttiin kevyeen sohvaan ja puujalustaisiin konjakin värisiin tuoleihin. Puu ja lämminsävyinen nahka tuovat lämpöä muuten raikkaaseen värimaailmaan. Työkärryille suunniteltiin paikat ylätasanteelle ikkunoiden alle, johon kahden tolpan väliin asennettiin taso, jonka alle kärryt voi säilyttää. Näin kärryt ovat hyvin saatavilla, mutta kuitenkin siististi omalla paikallaan. Pesupaikan värimaailma muutettiin tummasta harmaasta, lämpimän hiekan sävyiseksi ja tuotiin kauniit luontoaiheisia taulut seinälle. Pesuaineille suunnittelimme liukuovikaapiston, joka vie mahdollisimman vähän tilaa, mutta toisi silti maksimaalisen säilytystilan.

Uudistettu sisääntulo ja asiakaspalvelutiski
Uudistettu odotustila
Uudistettu pesutilan säilytys

 

 

”Toteutimme Milan sisustussuunnitelman
avulla täydellisen muutoksen asiakastiloihimme.
Lopputulos oli upe; raikas, toimiva ja tunnelmallinen.
Olemme saaneet paljon positiivista palautetta myös asiakkailtamme.
Yhteistyö sujui erittäin hyvin ja kysymyksiimme saatiin aina nopeasti vastaus.
Kiitos Kaisa ja Henni!”

Teija, yrittäjä, Parturi-kampaamo Teos

Vastaa